Tiina Rajamäen romaani Koulu on saanut tosi ytimekkään nimen. Nimi kertoo tyhjentävästi, mistä on kyse: koulusta sekä fyysisenä paikkana että työpaikkana ja sen mukana tietenkin opettajuudesta. Opettajat - lähinnä kai äidinkielenopettajat - ovat alkaneet kirjoittaa työstään. Tulee mieleen esimerkiksi Kinnusen - Rytisalon Huokauksia luokasta. Kuten edellä mainitut, Rajamäkikin on opettanut äidinkieltä lukiossa. Rytisalo ilmoitti lopettavansa opettajana, Kinnunen jatkavansa. Sikäli kuin ymmärsin oikein, Rajamäkikin on luopunut ammatistaan.
Kysymys tietenkin kuulu, miksi alastaan innostuneet ja työtään viitseliäästi hoitavat ihmiset lyövät hanskat tiskiin. He väsyvät. Opettajiksi valikoituneet ihmiset ovat useimmiten tunnollisia suorittajia, ja kun suoriutuminen omien standardien mukaan mallikkaasti käy mahdottomaksi, muuttuu työ sietämättömäksi. Opetussuunnitelmat vaihtuvat ennen kuin edellinenkään on ajettu kunnolla sisään, eikä uutta ole pohjustettu esimerkiksi kunnollisella tutkimuksella. Rajallisessa ajassa pitäisi käydä läpi ylivoimainen määrä oppisisältöjä, ja uutta lisätään entistä karsimatta. Opetussuunnitelma huitelee jollakin yläabstraktion tasolla kaukana tavallisen lukiolaisen kokemusmaailmasta ja resursseista. Tämä kuormittaa sekä opettajia että oppilaita. Oppilailla on yhä enemmän ongelmia, joita koulun odotetaan ratkovan. Opettajien oletetaan kirjaavan ja raportoivan kaikesta ja olevan myös vapaa-ajallaan tavoitettavissa Wilma-viestein.
Rajamäen romaanissa minua huvitti Veso-päivän kuvaus, futuristi taisi olla asialla, sekä oppimateriaalin esittelijän pullantuoksuinen pälätys, ja olikohan mukana myös kamala tyky-päivä? Oli joka tapauksessa rentouttavaksi tarkoitettu tuokio, jolle koko ajan valuu ihmisiä myöhässä, kunnes ohjaaja haluaisi lukita oven, mutta sitä ei sallita, koska joku on kuulemma vielä tulossa. Eli opettajat käyttäytyvät huonosti. Vaikka tässä on kyse koulusta, monella muullakin työpaikalla varmaan tunnistetaan samankaltaiset tilanteet.
Rakastin myös luetteloa siitä, mitä romaanin lehtori kertoo vihaavansa:
Vaikka lehtori on monesti loukkaantunut tuntemattomien kollegoidensa puolesta, hän samaan aikaan usein itsekin vihaa ammattikuntaansa.
Hän vihaa opettajaristeilyjä ja opettajille suunnattuja teatteriesityksiä, Educa-messuja, kustantajien kirjaesittelyjä ja äidinkielenopettajien viimeisten kesälomapäivien kokoontumisajoja.
Hän vihaa opettajien pikkujouluja ja pikkujoulutoimikunnan laatimia ohjelmia, joihin kaikkien halutaan osallistuvan, sekä humalahakuisesti juovia kollegoitaan, jotka alkavat parin siiderin jälkeen haukkua koulun johtoa.
Jne. Opettajalla on näitä vihan kohteita nautittava lista. Teoksen kannalta on sitä paitsi hyvä, ettei se esitä opettajia vain pylväspyhimyksinä tai työnsankareina. Oppilaisiin eli nykykielellä opiskelijoihin lehtori suhtautuu myönteisesti mutta tuo esille myös muutoksen heidän asenteissaan ja toiminnassaan, joista kumpikaan ei kevennä lehtorin työtaakka, päinvastoin.
Koulu on hieno kurkistus lukion arkeen, eikä vain siihen; lehtori on toki muutakin kuin opettaja. Kirja varmaan kuluu opettajien käsissä, mutta ennen kaikkea sille toivoisi lukijoita ammattikunnan ulkopuolelta, varsinkin päättäjistä. Ja sopisihan se vanhempienkin lukea, miksei opiskelijoidenkin, sivujahan on vain 241. Ei ylivoimaista?
Lukion sivistysihanteena on pyrkimys totuuteen, hyvyyteen, kauneuteen, oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Lukion opetussuunnitelman perusteet (2019)
Yllä oleva virke lopettaa Tiina Rajamäen romaanin Koulu.
]]>
